Hiustenlähtöä? Hiuspohjan muita ongelmia? Kuivuutta?
Kurkataanko hiuspohjaasi ja mietitään yhdessä päivittäiset hoitorutiinisi sekä sinun tarpeisiisi sopivat hoidot ja tuotteet kuntoon?
Hiustenlähdössä saattaa olla kausittaista vaihtelua ja esimerkiksi hiustenpesun yhteydessä hiuksia voi lähteä joskus huomattavan paljon enemmän. Normaaliin hiusten kasvusykliin kuuluu keskimäärin jopa 100 hiuksen irtoaminen päivittäin, tässä on toki suurta yksilöllistä vaihtelua.Jos hiustenlähtö on jatkuvaa ja runsasta, se voi olla merkki häiriöstä hiusten elinkaaressa, jolloin tilannetta kannattaa selvittää tarkemmilla tutkimuksilla.
Hiustenlähdön syyt ovat moninaiset sekä miehet että naiset kärsivät hiustenlähdöstä, jonka taustalla on erilaisia syitä. Perinnölliset ja hormonaaliset tekijät ovat niitä, joita suurin osa kohtaa jossakin vaiheessa elämää ja jotka saattavat aiheuttaa hiustenlähtöä. Tilapäinen hiustenlähtö voi johtua esimerkiksi vitamiini tai ravinnevajeesta, stressistä, hormonaalisista tai kilpirauhasen epätasapainosta, tulehduksista, lääkityksistä, autoimmuunisairauksista ja yleisesti hiukset ohenevat koko hiuspohjan alueella. Näissä tapauksissa hiustenlähtöä hoidettaessa, oireet katoavat.
Perinnöllisessä hiustenlähdössä niin kutsutussa miestyyppisessä hiustenlähdössä hiustupen karvatuppi pienenee ja hiuksen anageenivaihe lyhenee, jonka takia hiukset ohenevat vähitellen, hiusrajan alue otsalta nousee ja päälaen alue kaljuuntuu. Naisilla perinnöllinen hiustenlähtö näkyy enimmäkseen jakauksen ympärillä sekä hiusrajana alueen ohenemisena.
Alopecia eli Pälvikalju aiheuttaa pyöreitä selkeitä kaljuja alueita hiuspohjaan, maailman väestöstä 1-2% kärsii Alopeciasta jossakin elämänsä vaiheessa. Alopecian syistä ei ole varmaa tietoa, mutta se voi johtua autoimmuunisairaudesta. Alopecian hoitoon on olemassa tehokkaita lääkkeitä ja sen diagnosointi ja tehokas hoitaminen vaatii aina terveydenhuollon ammattilaisen konsultaatiota.
Lisää tietoa Alopeciasta saat Alopecia- ja vitiligoyhdistyksestä sekä Allergia-, iho- ja astmaliitosta
Alopecia- ja vitiligoyhdistys ry
Allergia-, iho- ja astmaliitto – Liity jäseneksi, ajamme sinun asiaasi!
Jokainen voi vaikuttaa suuresti huolehtimalla yleiskuntomme ohella hiuspohjan kunnosta sekä sen hyvinvoinnista käyttämällä lempeitä luonnonmukaisia hiustenhoitotuotteita ja aktivoimalla hiuspohjan verenkiertoa mm, hieronnalla ja laadukkaalla hiusharjalla harjaamalla.
Less IS More sarjan hiuspohjan kotihoitotuotteilla pääset loistavasti alkuun ja ne jatkavat meillä tehtyä hiusten ja hiuspohjan hoitoa kotona.
Less is More Phytonutrient Caffeine Infusion on erinomaisen tehokas hiuspohjan Anti-aging hoitosuihke, joka torjuu ikääntymisen merkkejä ja tukee hiusten elinvoimaisuutta ja kasvua. Valitse Caffeine infusion jos haasteenasi on hidas kasvu, hiusten hauras rakenne ja oheneminen, kiillottomuus ja katkeilu, hiustenlähtö, oman hiusvärisi säilyttäminen ja harmaantumisen hidastaminen.
Tämä innovatiivinen suihke sisältää muun muassa:
– Rosmariinia, joka stimuloi hiuspohjan verenkiertoa
– K3OS-titratun Cassia Alata -uutteen, joka vahvistaa hiusta ja hidastaa melaniinin tuotannon vähenemistä suojaten hiuspohjan ihoa Uv-säteiltä
-Luonnollista kofeiinia ja kahviuutetta, jotka parantavat hiuspohjan mikroverenkiertoa ja lisäävät hiusten paksuutta ja elinvoimaa.
-8 luomusertifioitua yrttiä joilla lukuisia hyötyjä hiuspohjan terveyteen ja elinvoimaisuuteen: rosmariini, nokkonen, lad´s love (flavonoidi), sarviapila, ginseng, laventeli, timjami, atlasseetri
Käytä tuotetta päivittäin suihkauttaen tuotetta jakauksittain hiuspohjaan ja hieroen sormenpäillä erityisesti ohentuneisiin kohtiin. Voit suihkauttaa myös sormiin ja hieroa niistä hiuspohjaan. Älä huuhtele pois, tuote jätetään hiuspohjaan!
Less is More Phytonutrient Hairroot serum ehkäisee hiustenlähtöä, hiuspohjan ja hiuksen ikääntymistä, suojaa ja rauhoittaa ärtynyttä tai kuivaa hiuspohjaa. Tuote soveltuu oheneville hiuksille, hiustenlähtöön, kemiallisen käsittelyn stressaamalle hiuspohjalle esim, värjäyksen jälkeen. Valitse tuote kun kärsit hiustenlähdöstä, ohenemisesta, kun hiuspohjasi on ärtynyt.
Oleelliset aktiivi-aineeet ovat:
-Uttwiler Spätlauber -omenan kantasolu-uute
-herneen itu-uute
-basilikan juuri-uute
-Phytonutrient Herbal complex luomusertifioitu yrttiseos, jolla on lukuisia hiuspohjan terveyteen ja elinvoimaisuuteen vaikuttavia hyötyjä
Käytä tuotetta päivittäin hieroen tippa sormenpäihin ja siitä hiuspohjaan erityisesti ohentuneisiin kohtiin. Älä huuhtele pois, tuote jätetään hiuspohjaan!
Suosittelemme kaikille hiuspohjan hoitoa ja niihin ihanaa intialaista päähierontaa, joka tehostaa hoitoja ja tukee hiuspohjasi hyvinvointia sekä rentouttaa. Less is more Hiuspohjan elvytyshoito aloittaa hiuspohjasi huolenpidon, samalla neuvomme omat sinulle soveltuvat pesu ja hoitorutiinit. Less is More Hiuspohjan elvytyshoidon voit valita näppärästi vaikka leikkaukseesi lisäpalveluna. Hiuspohjan mikrokamera analyysimme on hyvä vaihtoehto hiuspohjasi tilanteen kartoittamiseen, jos haluat selkeyttää, miltä hiuspohjasi näyttää. Sen löydät Hiushoidot ja Ekologiset hiushoidot palveluvalikoista. Voit myös aina soittaa ja varata aikasi puhelimitse.
Varaa oma aikasi hiuspohjaasi ja hiuksiasi helliviin hoitoihin meille juuri nyt tai hae sinulle sopivat hoitotuotteesi meiltä.






